Tämä tarina juontaa juurensa Pällikkään kiertävästä päiväkodista ja on tosi!
Olipa kerran kaksi nuorta homoa, jotka olivat lähteneet paikallisille homofestareille Tampereelle. Yhdessä tuumin he päättivät ottaa hurjan hypyn tuntemattomaan ja luottaa paikallisten vieraanvaraisuuteen majoituksessa. Ja niin kävikin, että nämä pienestä maalaiskylästä saapuneet kaksi kiihkeää mutta kokematonta poikaa kohtasivat ison kaupungin vilkkaassa homohumussa tuttavallisen vanhan homon, joka halusi ystävällisesti majoittaa heidät.
Vanhalla homolla oli iso kartano, johon pojat astelivat eteisaulan jyhkeitä porraspylväitä silmät ammollaan tuijottaen. Vanha homo tarjosi päivällisen, kylvetytti pojat ja sytytti lukusalin takkaan tulen. Ilta oli ollut ikimuistoinen!
Loppuillasta takkatulen kesyttämättössä loimussa vanha homo ehdotti, että kaverukset voisivat pelata vanhaa muinaista homoleikkiä. Poikien uteliaisuus heräsi välittömästi. He katsoivat toisiaan silmiin ja tiesivät jo, mitä toinen aikoisi sanoa. Niin taisi vanha homokin työntäessään jo kutsuvasti pitkin kuivaa tammilankkua lähemmäs sohvapöytää, jolla oli huumaavantuoksuinen hedelmäkori täynnä mitä eksoottisempia herkkuja.
Vanha homo neuvoi nuorukaiset mahalleen tammiparkettia vasten, sitoi satiinilla silmät ja raotti housuja sen verran, että paljaat pinkeät pakarat pääsivät esiin. ”A-aa, ei saa kurkkia!”, hykerteli vanha homo malttamattomille nuorukaisille. Mies asettelisi nuorukaisten takapuolten päälle hedelmiä ja nuorten tehtävänä olisi arvata hedelmä.
Ensin mies tasapainotteli pakaroiden lempeään huomaan karambolan. Nuorukainen arvaili kaikenlaista perunasta käpyyn ja toinenkin omaa vuoroa malttamattomana odotellen yltyi jo arvauspeliin mukaan, mutta ei pärjännyt sen paremmin.
Vanha homo päätti helpottaa tehtävää ja asetti toiselle takapuolelle mansikan – sen kyllä maalainen tuntisi. Vähänpä tästäkään arvattiin, kunnes nuorukainen tunnisti tutun kutinan: sama kutina oli pilannut lapsuudessa Suonenjoen mansikkakarnevaalit, kun kekkerit olivat keskeytyneet hänen osaltaan ilmi tulleeseen allergiaan.
Onneksi oli talvi ja matalia Lamborghineja majoittavan autotallin roikkuvalta räystäältä sai olon lievitykseen jäistä apua. Kaikeksi varmuudeksi peliä päätettiin kuitenkin jatkaa vanhan homon vuorolla arvailla.
Nuorukaiset hihittelivät: vanha homo ei ikinä tulisi arvaamaan seuraavaa hedelmää, jos tuskin nuorukaisetkaan sitä tunnistivat. Parivaljakon yllätykseksi vanha homo kuitenkin hihkaisi heti:
– Kiivi!
Nuorukaiset kiihdyttivät tahtia. He asettelivat vanhan homon takapuolelle eri hedelmiä ja täsmätarkat arvaukset vain jatkoivat sateluaan:
– Karambola!
– Ananaskirsikka!
– Punainen omena, jonka toisella kyljellä on vihreää!
– Ikean Tonstad-sohvapöytä, jonka yhden jalan tilalle on vaihdettu vaatehengari!
– Se äskeisen pöydän irtojalka!
Nuorukaiset huokasivat syvään: tätä peliä oli selvästi pelattu ennenkin. Viimeisin irtojalka ei ehtinyt edes koskettaa pakaroita, kun vanha homo jo tiesi!
Vielä oli jäljellä viimeinen hedelmä. Nuorukaiset katsoivat mietteliäästi toisiaan, mutta päättivät kokeilla. Vanha homokin kiemurteli jännityksestä pakara toisen päälle vuorokeinahduksin kumoutuen. Toinen nuorista otti hedelmän, sen käyrän ja keltaisen… noh, mitenkäs on näin sana hukassa… kerro sinä, mikä se olikaan?
0 kommenttia