Esirippu nousee kuin ei olisi kuunaan laskenutkaan ja herätyskello kajahtaa kuiskaajakopissa. Nyt mennään jälleen tarinan pyörteisiin!
Satamakapakka, menneisyys
Mikko kuuraa tiskiä. Sivummalla pöydällä päihtyneitä asiakkaita. Isabella tormaa sisään ja kiirehtii essunsa päälle selin Mikkoon. Hetken päästä kääntää varovasti katsettaan, kunnes kohtaa Mikon katseen. Kääntyy takaisin korjaamaan tyhjät lasit pöydältä. Tiputtaa vahingossa yhden laseista matkalla tiskille.
MIKKO: Missäs sitä on taas oltu?
ISABELLA: Toimituksessa kesti. Taas.
MIKKO: Niin tuntuu tehneen.
Isabella hakee harjan ja korjaa jälkensä. Pöydässä syntyy kärhämää. Mikko astuu tiskin sivuun.
MIKKO: Jos herrasväen navat ovat kerran täyn…
Isabella on jo ajanut ongelma-asiakkaan tiehensä petemäisen ronskisti.
MIKKO: Mikä sinua nykyisin oikein vaivaa?
ISABELLA: Häh?
MIKKO: Myöhästelet toistuvasti milloin milläkin syyllä. Unohtelet asioita. Ja nyt tuo…
ISABELLA: Niin?
MIKKO: Katsos, katkenneen korkin voi pelastaa kaivertamalla tai rikkomalla pullon. Liika kovakouraisuus ei ole koskaan eduksi.
ISABELLA: Oppivatpahan olemaan.
MIKKO: Tai eivät palaa. Tai pahempaa, jos palaisivatkin kitkeröityneinä ja riidanhaluisina.
ISABELLA: Sitten saavat tuta saman. Enemmänkin.
Isabella huitoo demonstroidakseen harjaa Mikon naaman edessä. Mikko tarjoilee pöydässä viittoilleelle uuden juoman sivuuttaen Isabellan uhon. Isabella hermostuu, hutkauttaa harjan tiskin pintaan ja heittää essunsa.
ISABELLA: Ehkä minusta ei ole sinuksi. Ei ole ehkä koskaan ollutkaan.
MIKKO: Voi tyttökulta! Mitä sinä sitten oikein tekisit? Meriltä palaavien ohikulkusatamassa ei ole montaa kunniakasta ammattia nuorelle naiselle.
ISABELLA: Ehkä haluaisin jotain muuta. Ehkä… ehkä… LÄHTISIN MERILLE!
Hiljaisuus.
[Toim. huom. Palastellulla ”kertavedolla” päällekkäisiä duettoja ei ole vedetty saati lauluääniä erityisesti imitoitu.]
ISABELLA:
(KERTSI) Laivaan tahdon purjeet
ja seikkailuja sydämeen
miksi minut tänne kahlitaan
Turhaan pusket vastaan
tahdon katkaista tän perinteen
meri vain nyt kutsuu kaltaistaan
MIKKO: ..mitä?
ISABELLA: No sitä…
MIKKO: Moppi…
ISABELLA: No ota koppi!
MIKKO: Olepas siinä…
ISABELLA: …kun en tänne riitä!
MIKKO: Bella-kulta…
ISABELLA: Kohta syöksen tulta!
MIKKO:
Mistä sinä elantosi haalisit?
Täällä kaikki käsilläsi on
Elämääsi pimeydellä vaalisit
merirosvous viettää turmioon
I: Peten kanssa maailman ääriin
I: aatoksis’ jo mennyt oon
M: Kauas joudut tosiaankin matkaamaan
I: Mitä sinä tiedät, jos vaik’
I: avaisit sun silmät
M: silmät?
M: kuule itse mitä tahdon kertoa
I: …mitä tahdon kertoa
I: elämässä pitää nähdä
M: elämässä täytyy tehdä
I: horisontin tuolle puolen
M: horisontin tällä puolen
M: kuuliaana taks…
I: (samanaikaisesti) puolisonsa
M: MITÄ?
I: ei nyt ihan vielä, mutta…
(Isabella säestää hiljaisemmin laulamalla alun kertosäettä.)
M: Varoitin jo kerran
M: vielä tuolla pilailet
M: Pete menee pian menojaan
M: Löytyy tuulet uudet
M: niin on käynyt varmaan ennenkin
M&I: meri vain nyt kutsuu kaltaistaan
ISABELLA:
Sulje turpas’ tukkoon
en jaksa enää jupinaa
miksi mut nyt tänne kahlitaan
Ymmärrän jo mammaa
tahtoi hänkin kuhinaa
meri silloin kutsui kaltaistaan
(kappale loppuu seinään)
ISABELLA: A-an-anteeksi, isä! Minä… en tarkoit…
Mikko poistuu kellariin.
Peten piilopaikka, menneisyys
Pete kantaa tuoretta ryöstösaalistaan.
ISABELLA: Antaisit minun auttaa.
PETE: Äh, miehen työtä. Itse olen kantamukseni haalinut. Muistathan sitten, mitä seur…
Peteltä tipahtaa osa raskaista kantamuksista, jotka Isabella nappaa kannettavakseen. Isabella kohauttaa olkapäitään ja Petekin tuntuu sivuuttavan asian.
PETE: Muistathan sitten, mitä seuraa, jos minut joskus kavallat!
ISABELLA: Ennemmin kuolen kuin kajoan kätköösi. Minua saat viimeiseksi epäillä luotetuistasi.
PETE: Olet ensimmäinen, joka näkee tämän koko komeudessaan.
ISABELLA: Lieköhän niin komea kuitenkaan?
PETE: Päätä itse.
Pete nostaa soihtua. Valo nousee helkkyen korostamaan kimaltelevia rikkauksia.
ISABELLA: Kultadubloneita… hopeakäätyjä… luumun kokoisia timantteja… Saisit ostettua näillä vaikka uuden laivan!
PETE: Haha, en sentään enää hetkeen kolmatta. Ja kuka sitäkin luotsaisi? Mutta voisin tarjota kymmenkunta vuotta vaikka joka ilta kievarissasi kierroksen mätäneville maakravuille!
ISABELLA: Jätä tarjoamatta.
PETE: Sinun vuoksesi.
ISABELLA: Jätä silti. Tiedätkö, minulla on parempi idea. Jos jättäisinkin isäni helmoissa pyöriskelyn ja pestautuisin laivaasi. Tiedän yhden armadan, jonka arvolast…
Pete naurahtaa.
PETE: Mutta kenen vuoksi sitten palaisin tänne?
ISABELLA: Et palaisi.
PETE: Nainen merillä… kylläpä jaksatkin hauskuuttaa.
ISABELLA: Niin, sitäpä minä. Sinun hauskuuttajasi. Ha-ha.
Pete leväyttää nurkan pediltä viltin ja laskee Isabellan selin sängylle. Alkaa riisua paitaansa. Valot laskeutuvat.
Peten piilopaikka, nykyisyys
PETE: Olet toinen, joka näkee tämän koko kauheudessaan.
KAKE: Lieköhän niin kauhea kuitenkaan?
PETE: Päätä itse.
Pete nostaa soihtua. Valo nousee neutraalisti välkehtimättä.
KAKE: Tämä siis on piilopaikkasi?
Pete nyökkää vaiti.
KAKE: Kaikki ei tainnut mennä ihan putkeen.
Pete on vaiti.
KAKE: No, jospa asettuisin vaikka tähän, niin jää sinulle tuo prameampi peti.
PETE: Ei, mene vain tuonne. Olen tottunut nukkumaan tässä. Uni ei jotenkin enää tule tuolla.
Kake menee samoille pahnoille, joille menneisyyden Pete ja Isabella asettuivat edellä lemmentekoihin.
KAKE: Et olekaan vielä kertonut entisistä laivoistasi.
PETE: Ah! Mary ja Isabella. Suloinen luottokaljuunani Mary! Kansi pyökkiä, neljä taivaisiin kohoavaa mäntymastoa ja ruuman lattia tukevaa tammea. Jykevää tekoa: Ei turhia keinunut ja kanuunat ampuivat viivasuoraan vaikka auringon iltataivaalta, jos niin tahdoin. Vakaa ja luotettava.
KAKE: Entäpä tuoreempi Isabella?
PETE: Ei juuri isosiskolleen kalvennut. Täydensi merellä upeasti hyökkäyksen ensiaaltoa. Kevyt ja siro, kuin kuolettavan sulava stiletinpisto pahaa-aavistamattoman kapteenin sydämeen.
KAKE: Mutta nyt…
PETE: Mary poltettiin satamaan ja pelkurimainen perämieheni vei Isabellan mennessään.
KAKE: Siis…
PETE: Molemmat. Perämies lupaili tietysti kuut taivaalta ja Isabella on aina ollut niin naiivi. Merensiniset silmänsä ovat varmasti kuultaneet kuin tähtiyö ulapalla.
PETE: Vähät minä hänestä, mitäs lähti puppupuheisen matkaan, mutta laivani tahdon takaisin.
KAKE: Isabellan.
PETE: Niinhän minä sanoin.
Satamakapakka, menneisyys
Mikko kauempana tiskillä. Isabella on töissä, mutta asettunut Peten seurueen pöytään essu päällään.
ISABELLA: Kuule, nyt kun nimeni joka tapauksessa seilaa retkilläsi…
PETE: Anna olla.
ISABELLA: Ei, kuulehan! Sinulla on ketterä laiva. Huhu kertoo, että kuningattaren armadas…
Pete läimäyttää Isabellaa poskelle.
PETE: Naiset eivät minua neuvo miehistöni edessä. Tai siis muutenkaan. Koskaan.
Mikko on nousemassa tiskin takaa hätiin, mutta Isabella ehtiikin kammeta Peten pään pöydän pintaan. Mikko jää asemiinsa kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
ISABELLA: Koskaan! Sinä et enää koskaan kajoa minuun noin.
PETE: Etkä sinä enää jankuta minulle tuosta kosk…
Isabella kiristää otetta.
PETE: …kuuk…viikk…tänä iltana.
Isabella hellittää otteensa, korjaa tyhjiä laseja pöydästä ja käy sivummalle luuttuamaan.
PETE(miehistölleen pöydässä): Helppoa diplomatiaa. Heltisipähän hupattamasta ja luullen vielä päässeensä niskan päälle! Tyytyväinen nainen tekee miehenkin myöhemmin samalle tuulelle.
Pete valpastuu hetken päästä, kun näkee Mikon olevan joutilaana, koppaa kiusallaan viereisestä pöydästä tuopin ja laskee sen pöydän alle.
MIKKO: Jospa kävisit ihan nurkan takana toimituksella tällä kertaa. Tarjoillaan sitten vielä tänä iltana muutakin kuin kustasi kupista tiskivuorolla höystettynä.
Osa miehistä Peten ympärillä nousee pöydästä miekkojaan hapuillen. Isabella luo merkitsevän katseen Peteen, joka puolestaan käskee miestensä laskea aseet. Pete huokaa, nostaa lasin takaisin pöydälle ja kalppii pois seisaalleen jääneiden miehistön jäsenten kanssa. Matkallaan muiskauttaa poskelle vähän jo asettunutta Isabellaa. Peten poistuttua pöytään ainoana jäänyt Pekka jututtaa Isabellaa.
PEKKA: Älä välitä. Pete on toisinaan melko omintakeinen. Ja suojelevainen omiaan kohtaan.
ISABELLA: Niin. Ja vähän vanhanaikainen.
PEKKA: Kuule, sait mielenkiintoni heräämään. Siitä arvolastista…
ISABELLA: En kerro mitään, jollet suostu mukaan ryöstöretkelle.
PEKKA: Kuka Peten pään kääntäisi?
ISABELLA: Jos oltaisiin kääntämättä.
PEKKA: Tarkoitatko… olet mielipuolinen! En ikinä.
ISABELLA: Mielipuolinen, puolimielinen. Mitä näitä nyt on. Sinä saat olla keikan toinen puolikas mieltä.
PEKKA: Pete ei antaisi käyntiä koskaan anteeksi omatoimisesta keikasta ilman kouriintuntuvaa ryöstösaalista.
ISABELLA: Kourallisensa saa. Myös muu miehistö. Katsos, kun kuningattaren saattue on jälleen lähdössä matkalleen Kirkwoodin satamasta ja vanhaan tapaansa he ovat varanneet…
Ja kuinkas sitten kävikään? Saako Pete kourallisensa? Pidetäänkö tästä vielä pistokkaita ja mitkä osat kokeeseen täytyy lukea? Haittaako jos luistimet jäivät kotiin? Jatkoa seuraa…